Bachelor Suomessa kisannut naantalilainen Taina jatkaa sen oikean etsimistä

Taina Kaunisto tippui Bachelor Suomi -sarjasta ensimmäisten joukossa ja jatkaa nyt arkeaan, johon kuuluu oma yritys, koira, ystävät ja kuntosalilla käynti. Siitä oikeasta hän jatkaa unelmointia.

Hiljattain Raisiosta Naantaliin muuttaneesta Taina Kaunistosta ei tullut vaimoa unelmien poikamiehelle. Vaikka kipinä ei syttynyt Etelä-Afrikassa Bachelor Suomi -sarjan kuvauksissa, Taina on edelleen valmis rakastumaan, jos vastaan tulee se oikea.

NAANTALI. Tiistaina 13. maaliskuuta nähtiin ensimmäinen jakso Bachelor Suomi -sarjasta, jossa yksi mies ja 18 naista tapaavat Etelä-Afrikassa tavoitteena löytää miehelle kumppani. Naisten joukossa oli Raisiosta kotoisin oleva ja viime syksynä Naantaliin muuttanut 28-vuotias Taina Kaunisto, joka tippui joukosta jo ensimmäisessä jaksossa yhdessä kahden muun naisen kanssa.

Siilitukkainen kersantti ja personal trainer erottui hyvin joukosta.

Oli ihan kiva viettää pari päivää prinsessana, mutta normaalisti en ole ollenkaan sellainen iltapukulady. Oli aika vierasta olla sellaisessa moodissa, hän kommentoi jälkikäteen.

Eikä unelmien poikamieskään ollut lopulta hänen makuunsa.

Hän oli hyvin komea ja mukava mies, mutta ei meille muodostunut minkäänlaista kipinää. Yhteistä aikaakin oli tosin vain pari minuuttia, joten ei siinä vielä ehtinyt oikein tutustua. Mutta ensivaikutelma on aina ensivaikutelma. Minulla on aika voimakas intuitio, hän sanoo.

Ohjelmassa vaimoa itselleen etsivä poikamies on nykyään vakuutusmyyjänä leipänsä ansaitseva entinen jääkiekkoilija, 33-vuotias Joni. Hän etsii urheilullista, päämäärätietoista ja huumorintajuista naista, joka vie jalat alta. Ohjelma nojaa vahvasti vanhanaikaisiin sukupuolistereotypioihin ja heteronormatiivisuuteen. Avioliitto on palkinto, jota naiset tavoittelevat miehen huomiosta kilpaillen.

Se asetelma on hyvin erikoinen, ja poikkeaa normaalista elämästä, Kaunisto kommentoi.

Kaunisto on nyt ollut sinkkuna yhdeksän kuukautta ja olisi kyllä valmis rakastumaan.

Toiveissa olisi löytää joku järkevä ja rauhallinen mies, jonka kanssa voisi jakaa arjen ilot ja surut. Minulla ei ole kumppanin suhteen mitään ulkonäkökriteereitä. Jos toisen seurassa tulee sellainen olo, että voin olla oma itseni eikä tarvitse yrittää mitään, niin siitä kaikki lähtee liikkeelle, hän kuvailee.

Nyt hän ei kuitenkaan aio hakea Napakymppiin tai mihinkään muuhunkaan romanttiseen formaattiin, vaan luottaa että se oikea tulee vastaan muutenkin.

Ikimuistoinen viikko

Bachelor Suomeen hän päätti lähteä ystäviensä kannustamana.

Viime kesänä alkoi tv:ssä pyöriä mainokset, joissa haettiin naisia ohjelmaan. Aluksi vähän naurahdin ajatukselle, mutta asia jäi kuitenkin kaihertamaan positiivisella tavalla. Sitten mainitsin ideasta parille ystävälle ja he kannustivat minua lähettämään hakemuksen. Kirjoitin pitkät litaniat ja liitin kuvat mukaan. En uskonut, että pääsisin ohjelmaan, mutta muutaman viikon päästä tuotantoyhtiöstä soitettiin, että hakemukseni oli ollut hyvä ja minut pyydettiin Kaapelitehtaalle koekuvauksiin. Siitä meni vielä pari viikkoa ja sitten minulle ilmoitettiin, että minut on valittu mukaan, hän muistelee.

Kuvaukset olivat marraskuussa Etelä-Afrikan rannikkokaupungeissa.

Kuvasimme Knysnassa ja Plettenberg Bayssa. Ja sitten, kun oli tippunut kilpailusta pois, oli muutama päivä aikaa leikkiä turistia, eli käydä safarilla, rannalla, kissapuistossa ja apinapuistossa. Etelä-Afrikka teki tosi suuren vaikutuksen, hän kehuu.

Yhteensä hän ehti olla matkalla viikon. Lentopelkoiselle Kaunistolle myös 15 tunnin lentomatka oli samalla siedätyshoitoa.

Tulipa otettua reissusta kaikki hyöty irti, hän naurahtaa jälkikäteen.

Varsinaisina kuvauspäivinä osallistujien piti olla täydessä meikissä ja iltapuku päällä jo aamukuudelta.

Saatoimme olla vielä puolen yön jälkeen samoissa tällingeissä ja seuraavana aamuna sama rumba uudelleen. Kyllä se ihan täyttä työtä oli, mutta se oli toki tiedossa jo etukäteen ja kuuluu pelin henkeen, Kaunisto kuvailee ohjelman tekoa.

Kauniston mielestä formaatti on kiinnostava erityisesti siksi, ettei kohtauksia käsikirjoiteta valmiiksi.

Ohjelmassa nähtävät tilanteet ovat hirveän autenttisia, hän sanoo.

Jännitys tiivistyy

Nyt Kaunisto on palannut arkeen, eli pyörittämään omaa yritystään Hoitola Momentumia. Tulevat jaksot hän aikoo katsoa mielenkiinnolla.

Vähän jo tiedän, missä järjestyksessä tytöt ovat sieltä tippuneet, mutta on kiinnostavaa seurata, mitä siellä on tapahtunut, hän sanoo.

Bachelor Suomen nyt nähtävä kausi on sarjan kolmas. Kaunisto on katsonut myös kaksi ensimmäistä kautta.

Se on ollut ihan mun lemppariohjelma. Olen vähän sellainen romantikko ja siksi on ihana katsoa romanttista realitya telkkarista. Siinä on mukana ihastumista, rakastumista ja pettymyksiä, koko laaja draaman kaari, Kaunisto kuvailee.

Se myös helpotti mukaan lähtemistä, että hän tiesi, millaisia käänteitä ohjelmassa voi tulla.

Kolmas kausi tulee kuitenkin olemaan vähän erilainen kuin muut, hän paljastaa.

Janica Vilen