Vuoden varsinaissuomalainen tuote tulee Raisiosta

Messukeskuksen toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila (vas.) ja Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter jakoivat vuoden varsinaissuomalainen tuote -tunnustuksen Kaukora Oy:lle. Kättelyvuorossa on Kaukora Oy:n tekninen johtaja Rami Aaltonen, jonka kanssa tunnustusta tulivat vastaanottamaan Rami Heinonen, Timo Jalonen ja Ville Ristimäki.

Jäspi Älyvaraaja kannustaa säästämään vettä ja energiaa. Sitä on helppo hallita mistä tahansa oman mobiililaitteen avulla ja lisäksi se ilmoittaa asiakkaalle häiriötilanteista ja näin lisää huolettomuutta.

RAISIO. Varsinais-Suomen Yrittäjät, Turun Messukeskus Oy ja Varsinais-Suomen Yrittäjälehti ovat valinneet vuoden varsinaissuomalaiseksi tuotteeksi Jäspi Älyvaraajan. Joka toinen vuosi järjestettävän kilpailun voittaja tulee tänä vuonna Raisiosta Myllyn alueelta Kaukora Oy:sta.

Tunnustus jaettiin Turun Messuilla torstaina 24. elokuuta. Sen vastaanotti Kaukora Oy:n tekninen johtaja Rami Aaltonen joukkoineen.

– Tuntuu ihan sikahienolta. Se oli onnellinen perjantaipäivä, kun sain tietää, että meidät palkitaan. Aina kun tehdään jotain täysin uudenlaista, on sellaisia voimia, jotka haluaisivat pitää kiinni vanhasta, tutusta ja turvallisesta. Tämä antaa ison tuen sille, että nyt ollaan oikealla asialla, Aaltonen kommentoi messuilla heti palkinnon vastaanottamisen jälkeen.

Aaltonen on 20 vuotta työurastaan luonut uutta.

– Älyvaraaja-projekti on ensimmäinen hanke urani aikana, josta jaksoin koko prosessin ajan olla lapsellisen innostunut. Se, että idea kiinnostaa muitakin, antaa innostusta ja voimaa myös ajaa sitä eteenpäin, Aaltonen kiittelee.

Millainen sitten on vuoden varsinaissuomalainen tuote?

– Älyvaraaja on tuote, joka tekee energian kulutuksen aikaisempaa näkyvämmäksi. Säästömahdollisuus on luettavissa konkreettisesti. Muun muassa suihkuveden kulutus ja sen tarvitsema sähkö saadaan mitattavaan muotoon. Jokainen voi näin havainnoida, tiedostaa sekä vaikuttaa veden ja energian säästöön, Aaltonen vastaa.

Laite sisältää lämminvesivaraajaan liitettävän älykkään ohjausmodulin, joka puolestaan liitetään asiakkaan kotona verkkoon. Älyvaraaja huolehtii siitä, että vettä lämmitetään aina vain tarvittava määrä, jolloin kuluttaja ei maksa turhasta. Se myös opettaa käyttäjäänsä seuraamaan veden ja energian kulutusta ja kannustaa kuluttamaan vähemmän. Älyvaraajan käyttöliittymää voi hallita vaikka omalla puhelimella, jolloin sitä voi ohjata mistä tahansa.

Suomalaisilla on Aaltosen mielestä vedenkulutuksessa paljonkin vähentämisen varaan.

– Suomalaisilla kuuluu keskimäärin noin 50 litraa lämmintä vettä päivässä. Saksalaiset pärjäävät 30 litralla, liettualaiset 14 litralla. Täällä pohjoisessa olemme katsoneet, että se on meidän oikeus ja luksus. Itse en usko, että kenenkään onnellisuus kärsii, vaikka lämmintä vettä vähän säästäisi, hän sanoo.


Älyvaraajaa voi ohjata omalla mobiililaitteella missä tahansa. Kuva: Kaukora Oy.

Hieno innovaatio arkiseen tuotteeseen

Palkinnon jakoivat Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter ja Turun Messukeskuksen toimitusjohtaja Hannele Wolf-Mannila.

– Palkintolautakunta kiinnitti valinnassaan huomiota muun muassa tuotteen ajankohtaisuuteen, tuotteistamiseen ja kotimaisuusasteeseen. Tämä on hieno innovaatio arkiseen tuotteeseen, joka löytyy tuhansista ja tuhansista suomalaisista kodeista, kehuu Munter.

Palkitun Jäspi Älyvaraajan kehuttuihin ominaisuuksiin kuuluu myös turvallisuus. Digitaalisoidun järjestelmän kautta laite ilmoittaa käyttäjälle nopeasti häiriöt, kuten ylikuumenemisen, vuodon tai jäätymisen. Näin korjaustoimenpiteisiin ehditään ryhtyä jo ennen kuin vahinko tapahtuu.

Lämminvesivaraaja on Kaukora Oy:n ajatuksissa energiavarasto, ”virtuaaliakku”, johon voidaan ladata energiaa sähkön avulla tai jonka sähkön käyttöä voidaan lykätä tietyissä rajoissa myöhäisemmäksi. Keksinnöllä on näin myös yhteiskunnallinen vaikutus. Laite ja koko laitekanta, eli noin miljoona laitetta Suomessa, voisi toimia ”virtuaaliakkuna”, mikä mahdollistaisi omalta osaltaan energiantuotannon siirtymistä kohti uusiutuvia ja päästöttömiä tuotantomuotoja heikentämättä kuluttajakokemusta.

Myyntiin syksyllä

Jäspi Älyvaraajaa esitellään Turun messuilla 24.–27. elokuuta. Kaupallinen toiminta kuluttajille aloitetaan syksyllä 2017.

– Olen luvannut ensimmäiset tuotteet jo elokuun aikana, Aaltonen kertoo.

Kaukora Oy on perustettu vuonna 1976. Tähän päivään mennessä Kaukora Oy on valmistanut yli 500 000 Jäspi-lämmityslaitetta. Tärkeimpiä vientimaita ovat Ruotsi, Venäjä, Saksa, Iso-Britannia ja Ranska. Jäspi-tuotteet valmistetaan Kaukora Oy:n tehtailla Raisiossa ja Turussa ja niille on myönnetty kotimaisen tuotannon Avainlippu-tunnus.

Janica Vilen