Henkilöstöasiat kuntoon Turussa!

Turun Vasemmisto vaatii, että Turku panostaa henkilöstönsä hyvinvointiin, ottaa vuonna 2016 toteutetun Kunta10-kyselyn tulokset vakavasti sekä ryhtyy toimenpiteisiin parantaakseen tilannetta. Kunta10-kysely on Suomen suurin kunta-alan henkilöstön hyvinvointia ja työelämän kehittymistä seuraava tutkimus, jossa Turku on ollut mukana vuodesta 1997. Kyselyn tuloksia esiteltiin Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan kokouksessa helmikuussa.

Vuonna 2016 toteutetun Kunta10 –kyselyn mukaan kyselyyn vastanneista Turun kaupungin työntekijöistä 39 % kertoi, että työmäärä on lisääntynyt jopa yli sietokyvyn. ”Jatkuva talouskuri näkyy tässäkin, kun kuntatyöntekijöiden selkänahasta revitään yhä enemmän. Kelkka on nyt käännettävä toiseen suuntaan ja alettava toden teolla panostaa omien työntekijöidemme hyvinvointiin, sillä he ovat kaupunkimme tärkein voimavara. Ensinnäkin on varmistettava, että tekijöitä on tarpeeksi työtehtäviin nähden”, toteaa Turun Vasemmiston puheenjohtaja Anna Mäkipää.

Lisäksi vastauksista ilmenee, että työntekijät kokevat muutokset työssä yhä suurempina, ja 43 % kokee, ettei heillä ole vaikutusmahdollisuuksia näihin muutoksiin. Turun Vasemmisto vaatii, että henkilöstöä kuunnellaan ja että henkilöstö otetaan mukaan oman työnsä suunnitteluun. ”Jättimäisten maakunta- ja sote-uudistuksien keskellä on varmistettava henkilöstön mukanaolo, jotta uudistukset voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Henkilöstön osallisuus luo pohjaa myös työhyvinvoinnille ja työssäjaksamiselle”, toteaa Mäkipää.

Osaltaan kuntatyöntekijöiden tilanteeseen lisäävät vielä painetta täysin kohtuuttomat ja epäoikeudenmukaiset kiky-sopimuksen vaikutukset eli työajan pidentäminen ja lomarahojen leikkaaminen. Vasemmisto on ollut eduskuntapuolueista ainoa, joka on johdonmukaisesti vastustanut kiky-sopimusta. Työntekijöiden työkyvystä ja osaamisesta huolehtiminen olisivat huomattavasti parempia ja tuottoisampia keinoja lisätä hallituksen kaipaamaa kilpailukykyä kuin nämä leikkaukset.

Anna Mäkipää, puheenjohtaja, Turun Vasemmisto