Epäilyttäviä ruusukauppiaita jälleen liikkeellä Raision keskustassa

RAISIO. Kevätaurinko on jälleen alkanut paistaa ja tuonut tullessaan Raision keskustaan jälleen ulkomaalaistaustaisia ruusukauppiaita. Silminnäkijähavaintojen mukaan keskustassa on nähty ruusukauppiaiden lisäksi useampi henkilö pyytämässä nimiä ja allekirjoituksia epämääräiseen listaan.

– Soitin poliisille, mutta nämä tekijät ennättivät karkuun juuri ennen kuin poliisi saapui paikalle. Keskustelin poliisin kanssa ja asia tuntui olevan heillä tiedossa, silminnäkijä sanoo.

Poliisista kehoitetaan varovaisuuteen ruusuja myyvien henkilöiden kanssa toimiessa.

– Se on varmaa, että kannattaa olla varovainen mihin oman nimensä pistää. Jokainen harkitsee sen itse, minne nimensä ja puumerkkinsä pistää. Ruusukauppiaiden suhteen kannattaa myös olla hereillä. Kannattaa sopia etukäteen ruusun hinnasta ja tuskin myyjällä on antaa vaihtorahaa, joten ei kannata tarjota isoja seteleitä, komisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

– Poliisi puuttuu asiaan, mikäli asiassa esiintyy aggressiivista tai häiritsevää käytöstä, Loukkaanhuhta jatkaa.

TSS