Energia- ja KierrätysParkki Oy:n ympäristöluvan muutoksenhaku käynnissä

Karttakuva osoittaa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n puuaineksen murskaus- ja haketuslaitoksen sijainnin Naantalin Luolalassa.

Naantalissa Luolalan alueella olevan Viestitien varrella sijaitsevan bioenergiaterminaalin toiminta on saanut ympäristöluvan. Maarakennustyö koko toiminta-alueen toteuttamiseksi kestää neljä vuotta. Hanke on aiemmin saanut ilmanlaatuun ja meluhaittoihin liittyviä muistutuksia mm. Kaanaa-Viluluoto-Luolalan asukas- ja yritysyhdistykseltä, Team Vantolta, Kiinteistö Oy Naantalin Sokerinrannalta, Conditelta, GasOnelta sekä Protopajalta.

NAANTALI. Naantalin kaupungin kaavoitus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt 30. syyskuuta ympäristöluvan Luolalan alueelle Tupavuoren kylään suunnitteilla olevalle puuaineksen murskaus- ja haketuslaitokselle. Muutosta tähän päätökseen voi hakea Vaasan hallinto-oikeudelta 31. lokakuuta asti.

Ympäristölupapäätös koskee Energia- ja KierrätysParkki Oy:n suorittamaa puuaineksen haketusta ja murskausta sekä käytöstä poistetun jätepuun vastaanottoa ja murskausta. Lisäksi on myönnetty lupa alueelta louhitun kiviaineksen murskaukseen neljän vuoden määräajaksi. Päätös sisältää ratkaisun toiminnan aloittamiseksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Bioenergiaterminaalin käyttöön tulevasta Viestitie 3:n kiinteistöstä on Energia- ja Kierrätys Parkki Oy:n ja Fortum Oyj:n kesken laadittu kauppasopimus. Naantalin rakennusvalvontaviranomainen on 22.6. myöntänyt alueen puiden kaatamiseen, pintamaiden kaivamiseen, kiviaineksen louhintaan sekä meluvallien ja laskeutusaltaan rakentamiseen maisematyöluvan luvassa annetuin määräyksin. Viranhaltijan päätöksellä 22.6. annettiin myös ilmoitus melua ja tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta.

Maarakentaminen päässyt alkuun

Asemakaavassa alue on varattu teollisuusalueeksi. Kaavan mukainen maankäyttö edellyttää tontin louhimista, täyttöä ja alueen tasaamista. Toiminnalle louhimalla ja tasaamalla rakennettava kenttä tulee kokonaan luvanhakijan käyttöön. Maarakennustyö koko toiminta-alueen toteuttamiseksi kestää neljä vuotta.

Maarakentaminen on aloitettu kesän 2016 aikana. Louhinnan jälkeen alue on pääosin ympäröivää maastoa alhaisemmalla tasolla. Ensimmäisessä vaiheessa louhitaan ja tasataan alueen pohjoisosa sekä rakennetaan alueen pintamaista ja kiviaineksesta maisematyöluvan mukaisesti alueen pohjois-, koillis- ja itäreunaan meluvallit. Osa kentästä asfaltoidaan kuluvan syksyn aikana. Lisäksi rakennetaan autovaaka, jotta puun varastointi voidaan aloittaa.

Tämän jälkeen tasataan alueen eteläosa, jonne rakennetaan asiakaspalvelupiste/toimistorakennus kesällä 2017. Viimeisessä vaiheessa tasataan alueen länsireuna ja alueelle rakennetaan huoltohalli sekä oljen käsittely-/varastohalli vuoteen 2021 mennessä.

Puuhake- ja kivimurskatuotantoa

Alueen maarakentamisesta syntyy pintamaita sekä kalliolouhetta. Louhittava kiviaineksen määrä on yhteensä 400 000 tonnia, josta kentän rakenteisiin, meluvalleihin ja toimintakenttään käytetään 140 000 tonnia. Louhittavaa kiveä murskataan yhteensä 330 000 tonnia, jolloin vuositasolla murskattava määrä on enintään 150 000 tonnia. Mursketta käytetään esimerkiksi alueen kentän ja meluvallien rakentamiseen.

Murskaus- ja haketuslaitosta alueelle rakentavan Energia- ja KierrätysParkki Oy:n toimitusjohtaja Olli Mäkisen mukaan kyseessä on noin 11 hehtaarin käsittely- ja varastointialue, jonka varsinainen toiminta alkaa vuoden 2017 aikana.

– Bioenergiaterminaali tuottaa palveluja Turun alueen nykyisten ja tulevien voimalaitosten tarpeisiin yhteensä enintään 250 000 tonnia vuodessa. Lisäksi alueelle otetaan vastaan käytöstä poistettua puuainesta enintään 6000 tonnia. Rakennusjätepuusta ja puupakkauksista murskataan kierrätyspolttoainetta, Mäkinen tiedottaa.

Viestitie Prosessikatua toiminnallisesti parempi

Energia- ja KierrätysParkki Oy on sen sijaan peruuttanut ympäristölupahakemuksensa koskien Prosessikadulle kaavailemaansa puunmurskauslaitosta. Muun muassa Naantalin kaupunginhallitus (19.9.2016) lausui, että Viestitien sijaintia lähempänä voimalaitosta pidetään toiminnallisesti perusteltuna.

Raision kaupungin terveystarkastaja Kirsi Puola antoi 14.9.2016 lausuntonaan, että toiminnassa tulee huolehtia meluesteiden paikasta ja korkeudesta, kun haketusta, murskausta tai muuta meluavaa työtä tehdään.

– Toiminnan aiheuttama melutaso tulee selvittää ympäristössä tehtävillä mittauksilla toiminnan käynnistyttyä. Jos mittauksin osoitetaan tarve melusuojauksen parantamiselle, tulee ryhtyä hakemuksessa esitettyihin toimenpiteisiin. Toiminnan pölypäästöt tulee määrätä mitattavaksi. Hulevesien laatua laskeutusaltaan jälkeen tulee tarkkailla hakemuksen mukaisesti kerran vuodessa.

Katariina Mäkinen-Önsoy