Jari Hiitola toivoo kohtaamisia naantalilaisnuorison parissa

Uuteen työympäristöön astuminen on Naantalin seurakunnan uuden nuorisotyonohjaaja Jari Hiitolan mukaan kuin palapelin kokoamista uusine paikkoineen ja ihmisineen. Kuva: Ragip Önsoy.

Naantalin seurakunnan uutena nuorisotyönohjaajana elokuussa aloittanut Jari Hiitola toivottaa nuoret tervetulleiksi seurakunnan monipuolisiin toimintoihin: nuortentila DiPoLiin, leireille ja tapahtumiin.

SEURAKUNTA. Naantalin seurakunnan uusi nuorisotyönohjaaja Jari Hiitola aloitti työnsä 1. elokuuta. Koska kyseessä on Hiitolalle täysin uusi työympäristö, hän kaipaa reipasta yhteydenpitoa paikallisten nuorten kanssa.
Hiitola on paikalla Naantalin seurakunnan nuorisotyön seurakuntatalon tiloissa ylläpitämän nuortentilan DiPoLin avoimissa ovissa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15 alkaen.

– Nuorteniltojen, raamisten tai isoskoulutusten ajankohtiin liitettyjen varsinaisten avointen ovien lisäksi DiPoLiin saa aina tulla, kun täällä on joku työntekijä paikalla. Muutenkin aina voi nykäistä hihasta, kun minut jossain päin kaupunkia bongaatte, hän rohkaisee.

– Lisäksi olen yrittänyt tehdä itseäni tutuksi esimerkiksi koululaisille järjestettyjen ryhmäytymispäivien kautta. Heti syyslukukauden alusta alkaen olemme käyneet Naantalin nuorisopalveluiden työntekijöiden mukana Suopellon koulun ryhmäytyksessä, hän sanoo.

Kutsumusammattiin mutkan kautta

Hiitola muutti takaisin Turkuun vuosi sitten elokuussa. Sitä ennen hän paitsi valmistui nuorisotyöntekijäksi Ylivieskassa vuonna 2013, myös työskenteli erityisnuorisotyöntekijän viransijaisena Kempeleessä. Turun seudulla hän ehti tehdä parin kuukauden työrupeaman lastenkodissa ennen päätymistään Naantalin seurakuntaan.

– Kiinnostus nuorisotyöhön lähti alun perin varmasti isoskoulutuksesta, jonka kävin Säkylän seurakunnassa rippikoulun jälkeen. Varsinaisen ensimmäisen isosvuoden jälkeen osallistuin ahkerasti muihinkin leiritoimintoihin, hän kertoo taustoistaan.
– Ensimmäiseen ammattiini tietotekniikan alalla opiskelin sen sijaan Turussa. Seuraavana kesänä tulin jutelleeksi Harjavallan nuorisotyönohjaajan kanssa, joka kertoi että heillä olisi tarvetta isosten isoselle. Harjavallan seurakunnassa suoritin myös koulua edeltäneen vajaan vuoden kestäneen työelämävalmennuksen. Alan opiskelupaikan sain sitten Ylivieskasta, hän lisää.

Palapelin palat kokoon

Hiitola arvioi, että ensimmäinen vuosi seurakunnan nuorisotyönohjaajana menee toimintaan, henkilökuntaan ja nuoriin tutustuessa.

– Haasteina näen sen valtavan opettelun määrän, mitä tulee jatkuvasti eteeni jokaisessa tilanteessa. Ennen kun toimintaa voi lähteä kehittämään, täytyy nykyiset toimintamallit tuntea perinpohjaisesti. Uuteen työympäristöön astuminen on kuin palapelin kokoamista uusine paikkoineen ja ihmisineen, Hiitola pohtii.
– Oman työn järkevä jaksottaminen on myös ensiarvoisen tärkeää, jotta työhyvinvointi ei kärsi. Joskus on resurssipulaa, sillä kolmen nuorisotyönohjaajan lisäksi meillä on yksi nuorisopapin töitä tekevä pastori ja pelkästään uusia rippikoululaisia on tulossa lähes 150. Onneksi isoskoulutukseen on ilmoittautunut noin 50 nuorta, joista suurin osa näyttää olevan mukana tosissaan, Hiitola huomauttaa.

Monipuolista toimintaa

Leirit ovat avoimien ovien, nuorteniltojen ja raamisten ohella olennainen osa nuorisotyönohjaajan tehtäviä.

– Lyhyempiä viikonloppuleirejä on paljon myös kiireisen leirikesän ulkopuolella. Lokakuun loppuun mennessä voi vielä ilmoittautua esimerkiksi Maata Näkyvissä -festarileirille, joka pidetään Soiniemen leirikeskuksessa 18.–20.11. Sitten seuraavaksi ovat vuorossa joululeirit, jatkaa Hiitola.

Nuorten messuun pääsee puolestaan osallistumaan Naantalin kirkossa 19.10. klo 18.

Katariina Mäkinen-Önsoy