A-Killan uusi piha otettiin käyttöön isolla porukalla

Saappaanheiton voiton nappasi piikkiöläinen Nico Vellamo.

PÄÄSKYVUORI. Tiistaina 9. elokuuta vietettiin Turun A-Killan, Pääskyvuoriseuran ja Yhdessä-yhdistyksen yhteisiä kesäpäiviä A-Killan vastavalmiilla pihalla. Ohjelmassa oli kilpailuja, leikkejä, karaokea, ruokailua, kädentaitoja ja yhdessäoloa.

Yhdistykset tekivät ensi kerran yhteistyötä.

– Juttelimme keväällä, kun A-Kilta muutti alueelle ja siitä se idea sitten lähti. Tällaista yhteistyötä voisi tehdä enemmänkin, pohtii Yhdessä-yhdistyksen Saila Holm.

A-Killan puheenjohtaja Ahto Heinonen.
A-Killan puheenjohtaja Ahto Heinonen.

Myös A-Killan puheenjohtaja Ahto Heinonen on mielissään yhteistyöstä ja yhdistyksen uudesta pihasta, joka sai tapahtuman myötä arvoisensa avajaiset.

– Olemme laittaneet pihaa koko kesän ja nyt alkaa olla valmista. Pellolle on toiveissa vielä parkkipaikka, mutta terassi on valmis ja muutenkin nurkat kunnossa. Tänään on pitänyt kiirettä. Meillä on käynyt paljon väkeä ja ohjelmaa on runsaasti. Syksyllä tulee sitten vielä meidän omat isommat avajaiset, kommentoi Heinonen.

Pääskyvuoriseura sai myytyä tapahtumassa yli 400 arpaa. Eija Koivisto on iloinen paitsi siitä myös Pääskyvuoriseuran tietokilpailuvoitosta.

– Muuten meidän kesä on mennyt pihoja kierrellessä. Olemme ilmoittaneet pihakilpailuun kuusi pihaa Pääskyvuoren alueelta. Mukana on neljä omakotipihaa, yksi rivitalopiha ja yksi kerrostalopiha. Kilpailu ratkeaa loppuvuonna, hän kertoo.

Syyskuussa Pääskyvuoriseuraa työllistävät kaupunginosaviikot.

Best friends for ever, kirjoitti 8-vuotias AzimaBonu taideteokseensa A-Killan pihalla yhdistysten yhtei- sillä kesäpäivillä.
Best friends for ever, kirjoitti 8-vuotias AzimaBonu taideteokseensa A-Killan pihalla yhdistysten yhtei- sillä kesäpäivillä.

Myös lapsille oli tapahtumassa paljon ohjelmaa: maalamista, temppuilua, mölkkyä ja saappaanheittoa. Saappaanheiton voiton nappasi piikkiöläinen Nico Vellamo.

– Heitin saapasta ekaa kertaa, mutta se oli aika helppoa. Olen käynyt myös heittämässä tikkaa ja lasten pisteellä, kertoo Vennamo.

Tapahtumassa nähtiin myös juuri valmistunut seinämaalaus A-Killan pihalla. Sen ovat maalanneet yhdistyksen työkokeilijat ja vapaaehtoiset yhteistyössä. Nyt kun kesäkausi tuli päätökseen, A-Killassa alkaa taas ryhmätoiminta.

– Meillä aloittaa uusi hengellinen ryhmä ja riippuvuusryhmä. Riippuvuusryhmään voivat tulla kaikki riippuvuudesta kärsivät, oli riippuvuus sitten alkoholiin, peleihin, tupakkaan tai vaikka syömiseen. Näitä ryhmiä meiltä on toivottu pitkään, kertoo A-Killan vapaaehtoistyön koordinaattori Malla Tallilla.

– Jokainen löydetty on juhlan arvoinen. Se ajatus on työni ilo ja sanoma ja samalla yhdistyksen perustehtävä. Teemme ennaltaehkäisevää ja korjaavaa päihdetyötä. On hienoa, että yhden ihmisen kautta toimintaamme tulevat usein myös lapset ja muu lähipiiri. Mukaan ovat tervetulleita kaikki päihteettömästä toiminnasta kiinnostuneet, vaikka ei olisi koskaan ollut päihteiden kanssa tekemisissä, hän jatkaa.

Takana komeilee Turun A-Killan uusi seinämaalaus. Pöydän alla taas kuivuu tapahtumassa tehdyt kukkaruukut, jotka on tehty kastamalla vanhoja pyyhkeitä betoniin.
Takana komeilee Turun A-Killan uusi seinämaalaus. Pöydän alla taas kuivuu tapahtumassa tehdyt kukkaruukut, jotka on tehty kastamalla vanhoja pyyhkeitä betoniin.

 

 

Janica Vilen

  • 17.8. klo 14.40 Nico Vellamon sukunimi korjattu