Lapset juhlivat Naantalissa kolmatta kesää kulttuurin parissa

Naantalin Lasten Musiikkijuhlat avataan elämyksellisellä Nukkearkku-musiikkisadulla Naantalin Kylpylässä torstaina 9. kesäkuuta. Kuva: Naantalin Musiikkijuhlat.

KULTTUURI. Naantalin Musiikkijuhlat ja Naantalin Pelastakaa Lapset ry toteuttavat jo kolmannen kerran yhteistyössä Naantalin Lasten Musiikkijuhlat 9.–13.6.2016. Ajalle 7.–18.6. sijoittuvien Naantalin Musiikkijuhlien yhteydessä järjestettävä tapahtuma sisältää muun muassa Maukan ja Väykän tarinakonsertin, Nukkearkku-musiikkisadun, Kadonneen tahtipuikon metsästystä, Puistokonsertin Kultarannan puutarhassa, Lastenjuhlan Kirkkopuistossa, satuteatteria, lasten museopäivän ja paljon muuta mukavaa koko perheelle.

– Naantalin Lasten Musiikkijuhlat järjestettiin viime kesänä toisen kerran ja kävijämäärä kasvoi lähes 30 prosenttia. Lasten kulttuuritarjonnalle on siis selvästi tarvetta. Olemme onnellisia yhteistyökumppaneistamme ja hienosta yhteistyöstä, iloitsee Naantalin Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Tiina Tunturi.

– Yhdessä luomamme Naantalin Lasten Musiikkijuhlat on onnistunut hyvin, ja on hienoa, että voimme jälleen kertoa ensi kesän juhlien toteutuksesta ja ohjelmasta. Yhteistyö Naantalin Musiikkijuhlien kanssa lisää entisestään mahdollisuuksiamme antaa apua lapsille ja lapsiperheille kertoo Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Kirsti Ihander.

Tapahtuma avataan elämyksellisellä Nukkearkku-musiikkisadulla Naantalin Kylpylässä torstaina 9. kesäkuuta. Marjatta Pokelan jäämistöstä löytyneen upean musiikkisadun ovat lopulliseen muotoonsa koostaneet ja myös esittävät Marjatan tytär Eeva-Leena Pokela ja tyttärenpoika Jyri Sariola perhekuntineen.

Ohjelmatarjonta jatkuu perjantaina 10.6. Naantalin Teatterin satuteatteriesityksellä Kolme porsasta sekä Satu Sopasen ja yhtyeen vauhdikkaalla konsertilla Kadonneen tahtipuikon metsästys Maijamäen liikuntahallissa.

Lauantaina 11.6. vietetään iloista Naantalin Lastenjuhlaa Kirkkopuistossa monipuolisen ohjelman parissa. Ohjelmassa on muun muassa Aura Brass Bandin musiikkia, liikuntaleikkejä, aarteenetsintää, lasten yhteisen taideteoksen rakentaminen kuvataiteilija Kristiina Turtosen johdolla, Pienen kirjapuodin satunurkkaus, keppihevosia ja ilmapalloja.

Sunnuntaina 12.6. vietetään Naantalin museon puutarhassa perinteistä lasten museopäivää, jossa lapset saavat kokeilla monenlaisia. entisajan askareita. Sen jälkeen nautitaan koko perheen ainutlaatuisesta Puistokonsertista Kultarannan puutarhassa. Konsertissa esiintyy joukko Musiikkijuhlien huippukamarimuusikkoja sekä Key Ensemble ja Tapiolan kuoro Teemu Honkasen johdolla.

Viisipäiväiseksi paisunut tapahtuma huipentuu maanantaina 13.6. Maukan ja Väykän tarinakonserttiin, jossa lavalla nähdään kissan ja koiran lisäksi kirjailija Timo Parvela sekä pianon ääressä säveltäjä Iiro Rantala.