HC Indians Kaarina uuteen kauteen vahvistuneena

JÄÄKIEKKO. Suomi-sarjassa pelaava Indians Kaarina hankki vahvistusta maalille ja hyökkäykseen. Naantalin VG-62:ssa Suomi-sarjaa ja kakkosdivisioonaa pelannut maalivahti Niko Lusto, 25, siirtyy HC Indians Kaarinan riveihin.

Hyökkäyskalustoa vahvistaa niin ikään Joonas Iltanen, 21, joka pelasi viime kaudella Suomi-sarjaa HC Satakunnan riveissä. Kaudella 2013 – 2014 Iltanen pelasi A-nuorten Mestistä TUTO:ssa, kunnes siirtyi kauden lopulla Raaheen pelaamaan Suomi-sarjaa Raahe-Kiekkoon.

Indiansit julkaisi mielenkiintoisen harjoitusottelusarjansa. Joukkue kohtaa kauteen valmistautuessaan TPS:n A-nuoret, paikallisvastustaja VG-62:n Naantalista ja osallistuu Tampereella KooVeen turnaukseen. Harjoituskausi huipentuu TUTO:n  Mestisjoukkueen kohtaamiseen syyskuun alussa.

Harjoitusotteluiden aikataulu:

Ti 18.8. klo 18.30 TPS A – HCIK Turkuhallissa

La 22.8. klo 16.00 HCIK – VG-62 Kaarinassa

La 29.8. turnaus Tampereella

Pe 4.9. klo 18.30 HCIK – TUTO Kaarinassa