Kirja-arvio: Sinisilmät

Geokätköilijät löytävät ihmisen jäännöksiä Somerniemeltä, jolloin 1950-luvulla kadonneen tytön kohtalo alkaa lopulta selvitä. Vanhaa henkirikosta selvittelevän rikoskonstaapeli Noora Räihän ja isänsä jäämistöstä oudon viestin löytäneen Anssi Lausteen tutkimukset risteävät toisiaan. Menneisyydestä paljastuu synkempi tarina kuin kukaan osasi arvata.

Markku Keisalan Sinisilmät jatkaa samassa hengessä kuin kirjailijan muutamia vuosia sitten omakustanteena ilmestynyt esikoinen, Aika ei anna anteeksi. Molemmissa romaaneissa sodanaikaiset synnit johtavat myöhemmin murhiin, joita nokkela Noora Räihä selvittää. Sinisilmät on kokonaisuutena selvästi vahvempi teos kuin Keisalan esikoinen. Tarina jää mieleen pitkäksi aikaa, sillä siinä kuten Keisalan henkilöhahmoissa on arkisuudessaan harvinaista uskottavuutta.

Markku Keisala: Sinisilmät
Reuna-kustannus 2015
248s.

Kai Saarto