GTA V ilmestyi loppuvuodesta 2014 uudemmalle konsolisukupolvelle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Windows seurasi perässä keväällä 2015. Se on niillä kaikilla todella upea.

Yksinpelin tarina kerrotaan kolmen rikollisen, Franklinin, Michaelin ja Trevorin kautta. Los Angelesista ja yleisemmin Kaliforniasta vahvasti vaikutteita ottanut Los Santos on kuitenkin todellisessa pääosassa.

Michael kaasuttelemassa pikaveneellä karkuun poliisihelikopteria. Sain tästä vahvat Miami Vice vibat.
Michael kaasuttelemassa pikaveneellä karkuun poliisihelikopteria. Sain tästä vahvat Miami Vice vibat.

GTA:n tehnyt Rockstar -studio on aina ollut pelimaailman kapinallinen ja venyttänyt sisällöllään niin hyvän maun kuin ikärajoitustenkin rajoja. GTA-sarjan pelejä on syytetty useampia kertoja oikeudessa lasten rohkaisemisesta väkivallantekoihin ja rikollisuuteen opettamisesta. Peleissä pitää tietysti olla valinnanvaraa myös aikuisille, samalla tavalla kuin vaikka elokuvissa. Onneksi ajatus siitä, että pelit ovat vain lapsille on hiljalleen katoamassa ja vanhemmat tiedostavat ikärajat paremmin.

Yksinpelin tarina on pääosin todella hieno ja hahmot kiinnostavia. Peli on ehdoton K-18, sillä tarinassa on sen tavallisemman räimeen lisäksi edelleen yksi läpäisyn kannalta pakollinen kiduttamistehtävä, joka sai itseni lähes pahoinvoivaksi ensimmäisellä läpipeluukerralla. Tuoliin sidotulta terroristilta pitää pumpata tärkeää tietoa nopeasti ja pelaaja joutuu valitsemaan erilaisista välineistä, millä alkaa kielenkantoja irrottelemaan.

Tämä on vähän sääli, koska pelissä on huikeasti sisältöä joka sopisi nuoremmille pelaajille. Erilaisilla menopeleillä kulkeminen ja maailman tutkiminen on itsessään palkitsevaa. Annoin teini-ikäisen poikanin oman valvovan katseeni alla pelata, eikä eteen tullut ongelmia sisällön suhteen. Jos pysyy poissa GTA Onlinesta, eikä pelaa yksinpelin tehtäviä, saa ajella ja tutkia Los Santosin aluetta aika rauhassa. Itse en ole edennyt pelin tarinassa PS4:llä ja PC:llä  juuri lainkaan, vaan kävelen tai ajelen ympäri kaupunkia ihmettelemässä sitä kuinka yksityiskohtaista ja hienoa kaikki on.

Ensimmäisen persoonan näkökulmasta peli todella tempaa maailmaansa. Jokaisella autolla on yksilöllinen toimiva mittaristo. Yksityiskohtien määrä on suorastaan tajuton.
Ensimmäisen persoonan näkökulmasta peli todella tempaa maailmaansa. Jokaisella autolla on yksilöllinen toimiva mittaristo. Yksityiskohtien määrä on suorastaan tajuton.

PS4 jaksaa pyörittää grafiikkaa ihan eri lailla kuin vanha Xbox360:ni ja pelin lisääntynyt tarkkuus jaksoi ihastuttaa. Ottamalla käyttöön uuden ensimmäisen persoonan kuvakulman tavallisen hahmon takaa kuvatun sijasta, näkee kuinka paljon vaivaa Rockstar on yksityiskohtiin laittanut. Pöydällä olevan aamiaismuropaketin kyljestä pystyy liki lukemaan tuoteselosteen. Sateessa märiltä kaduilta heijastuvat neonvalot ovat iltaisin myös upeita. PC:llä silmäkarkin määrää riippuu täysin konetehoista. Kahden gigan näyttömuistilla varustettu Nvidia GTX 750Ti -korttini pyörittää peliä tyydyttävästi pienen hienosäädön jälkeen, sanoisin että taso on PS4:n luokkaa. Kärkipään näyttökorteilla varustettu PC-kansa pääseekin sitten nauttimaan pelin selvästi komeimmasta versiosta .

Hahmon silmin katsottuna peli myös muuttui yllättävän paljon. Kaikki on henkilökohtaisempaa kuin edellisen konsolisukupolven versiossa. Peliä testatessamme sukulaismies nousi pysäkiltä bussiin, tarttui kuskia kraivelista ja heitti tämän jalkakäytävälle. Sitten hän istahti kuskin pukille ja jäi ihailemaan mittaristoa hetkeksi ennen kuin vilkaisi taakse, jossa pelästyneet matkustajat värjöttelivät penkeillään. Katseen kääntyessä takaisin huomasimme kiukkuisen bussikuskin nousseen takaisin autoon. Seuraavaksi kamera pyöri villisti sukulaismiehen kieriessä vuorostaan katukäytävällä. Bussikuski kaasutti paikalta voitokkaana.

Toinen huikea kokemus ensimmäisestä persoonasta katsottuna oli nousta kaapelihissillä Los Santosin ympäröivällä maaseudulla olevalle vuorelle ja lähteä ajamaan sitä polkupyörällä alas. Vatsanpohjasta otti siihen malliin, että ajamisesta ei tahtonut tulla mitään.

GTA V on jättimäinen hiekkalaatikko. Los Santosin ympäristössä jos voi esimerkiksi harrastaa tennistä, golfia ja joogaa. Pelin online-versiossa voi tehdä oman hahmonsa, jolla voi rikollisuransa kehittämisen lisäksi kilpailla muita pelaajia vastaan erilaisissa kisoissa niin polkupyörillä, moottoripyörillä, autoilla, veneillä kuin lentokoneillakin. Alkuvuodesta on lupailtu saapuvaksi moninpeliin myös kauan odotetut ryöstökeikat, joissa neljä pelaajaa voi yhteistyössä suunnitella ja toteuttaa Ocean’s Eleven -tyylisen pankkikeikan tai vastaavan megaluokan kuprun.

GTA V:n uusi versio parantaa entisestään yhtä kaikkien aikojen kunnianhimoisimmista ja parhaista peleistä.

Kai Saarto